tiistai 7. kesäkuuta 2016

001 ~ New home, new life

Moikkelis mooi! Ensimmäinen osa! 
Osaan nyt tehdä gimpillä juttuja, joten jokaiseen osaan tulee joku otsikkokuva. 
Mutta päästän teidät osan pariin!

Kuvia 29

Katsoin hiukan lasittunein silmin kaukaisuuteen. Muistikuvat 10 vuoden takaa kelasivat uudestaan ja uudestaan tiensä päästäni läpi. Laitoin käteni puuskaan, sillä lävitseni kävi kylmä aalto.
(Olen pahoillani noista puista, ne on aina tollasta pikselimössöä, mutta koittakaa kestää!)

Lopulta lehdenjakaja toi lehden pihalleni ja minä juoksin hänen  luokseen.
”Hei, mikä on nimesi?” kysyin, ”minä olen Angel Rose”, lisäsin vielä. Poika katsoi minua ja hänen suupielet kaartuivat hiukan hymyyn.

”Olen Chase Harley, tervetuloa Appaloosa Plainsiin, pieneen Junttilaamme”, Chase hymyili. Hymy nousi huulilleni.
”Minun pitää nyt mennä, työt jäivät kesken. Oli hauska tutustua, nähdään!” Chase huudahti ja nosti kättään. Nostin vastaukseksi, jonka jälkeen poika lähti juoksemaan pyörälleen.
”Nähdään taas!” huudahdin pojan perään. Poika vilkaisi vielä minuun ja vilkutti hymyillen.

Katsoin kengänkärkiini hymyillen, minulla oli ensimmäinen ystävä, joka on oikein mukava!

Hetken kun olin seisoskellut paikallani, niin lähdin koirapuistoon. Lipputangossa lepatti Simsin lippu ja suihkulähde liplatti kauniisti.

”Hei, kuka olet ja miksi sinulla on sininen iho?” käännyin ihmeissäni ja näin edessäni miehen, jolla oli lyhyet rastat. Hän oli tummaihoinen.
”Kuka itse olet?” virnistin.

Okei, olen Angel Rose”, kuiskasin. Mies nyökkäsi.
”Minä olen Zac Whipsnake”, hän vastasi, ”jos sinua kiinnostaa musiikki, niin teatterissa on tällä hetkellä menossa ihan mielenkiintoinen musikaali. Kävin katsomassa sen ennakkonäytöksessä”, Zac  kertoi. Nyökkäsin ja sanoin heipat, jonka jälkeen lähdin teatteriin.

Astuin ovesta sisään hieman innoissani, sillä olin rakastanut musiikkia teinistä asti, kun adoptioäitini oli antanut minulle kitaran, kun täytin 12. Se oli samalla myös alakoulun päättäjäislahja.

Kun menin sisään, niin otin hieman juotavaa ja popcornia ja jätin rahat tiskille. En ollut ihan varma, että kummasta ovesta minun pitäisi mennä, mutta sitten kuulin vasemman oven takaa ääniä ja astelin ovesta sisälle saliin.

Kahden tunnin päästä pääsin pois teatterista. Musikaali oli kestänyt vain tunnin, mutta olin hakenut samalla musiikkialalle töihin.


”Hei, sinulla on kaunis iho”, kuulin naisen äänen. Käännyin.
”Kiitos. Olen Angel Rose, kuka sinä olet?” kysyin naiselta.
”Olen Gragie Loveland. Onko sinulla lemmikkejä? Minulla on koiria”, Gragie alkoi höpöttämään kaikkea maan ja taivaan välillä, hyvä että pysyin edes kärryillä hänen asioistaan.

Lopulta iltaa kohden me aloimme ystävystyä.
”Miksi ihosi on tuon värinen?” Gragie kysyi varovasti. Silmäni lasittuivat.
”En haluaisi puhua siitä vielä…”, sanoin.
”Ymmärrän”, Gragie sanoi. Sen jälkeen hän lähti sanoen hyvää yötä.

Minä menin kuntosalille, ja tapasin siellä Johnny Jonnshonin. Hän oli ikäisekseni jo hieman vanha, enkä pitänyt hänen pitkistä hiuksistaan.

Aloin nostelemaan puntteja, sillä kuntoilua vartenhan olin tänne tullut.


Yritin siirtää puntteja kaikin voimin, mutta se ei yksinkertaisesti liikkunut kuin vain ehkä kahden millin verran!

Lopultakin lopetin, koska kuntoilusta ei tullut mitään. Lähdin juoksemaan tilaamalleni taksille.

”Hurttalankaari 107”, annoin osoitteen, kun olin istuutunut autoon.

”Selvä. Oletko uusi täällä?” nais-kuski kysyi.
”Olen”, vastasin.
”No, tervetuloa sitten pieneen Junttilaamme” nainen sanoi ja näin taustapeilin kautta, kuinka hän hymyili.

Kun olin kotona, löin itseäni päähän. En muistanut käydä kuntosalilla suihkussa! Niinpä menin vessaan ja aukaisin lavuaarin hanan.

Hieroin saippuaa niihin pitkään, jotta ne puhdistuisivat. Tiesin, ettei tämä auttanut mitään muuta kuin vain puhdistamaan kämmenselkäni ja kämmeneni, mutta mitä väliä?

Sen jälkeen pesin hampaanikin.

Hankasin pitkään. Aloin maistaa jo veren suussani, joten ikeneni olivat auenneet.

Hankasin vielä viimeiset vedot ja sylkäisin hammastahnan lavuaariin ja huuhdoin suuni vedellä.
Kun pääsin sisälle, niin vaihdoin yövaatteet ja otin jääkaapista maitoa ja kaapista muroja.

Söin murot hyvin nopeasti, sillä minulla oli huutava nälkä. Kun lautanen oli tyhjä, otin lisää muroja.

Kun toinenkin oi syöty, otin kolmannen. Lopulta tunsin oloni kylläiseksi ja menin pesemään astiani ulkovessaan.


Huokaisin kun tunsin veden käsilläni, sillä tuo elementti oli jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa.
Lopultakin pääsin nukkumaan, mutta ennen kuin nukahdin, niin kuiskasin:
”Hyvää yötä, äiti ja isä. Haluaisin olla teidän kanssanne siellä.”

Nukahdin heti sikeään uneen…


****
Olen pahoillani siitä, että teksti on hiukan lyhyehköä… Mutta toivottavasti se ei haittaa! Kirjotin tätä muutenki niinku puoliunessa että että… koitappa ite joskus kello 12-1 yöllä valvoo ja kirjottaa jotain pitkää ja järkevää xD
Mutta toivottavasti kuitenkin tykkäsitte!
Kommenttejanne odotellen: Adrienne ja Angel

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

000 ~ Prologue

Eli tässä on se tarina/ LC, josta puhuin postauksessa, jonka kirjoitin muutama minuutti sitten :D Lukuiloja!


***


Katsoin eteeni…

Ja mietin sitä julmaa kohtaloa, sitä hirveää jäätä ja lunta, sitä kaupunkia.

En enää koskaan menisi sinne, vaikka mikä olisi… En, vaikka minut kutsuttaisiin sinne presidentiksi!


*Miten voit olla yhä elossa, Angel Rose?*
*En tiedä. En todellakaan tiedä.*

******


No niin!  Eli tällainen prologi Roseilla :3 Toivottavasti piditte prologista, seuraava osa tulee ehkä huomenna tai… Joskus :’D

KYSYMYS: Mitä luulette, että Angelille on tapahtunut? Ja että miksi hänellä on sininen iho?
Jos ette tiedä vastausta, niin tulevissa osissa saatte vastauksia liittyen Angelin elämään!



Sitten hiukan esimakua tulevasta osasta:


Adrienne kiittää ja kumartaa!

Risut ja ruusut otetaan vastaan!

Asiaa!

Morjens!

Mä nyt... Kröhöm... Oon taas alottanu uuden tarinan, niin aattelin, että tekisi ewka tän tarinan loppuun, jota oon alottamassa ja sitten aina jatkan vaikk seuraavana Birdejä. Mitäs ootte mieltä?

"Ööh... Mitä tarkoitat?"

Niin juuri :D Meinaan siis sitä, että kiaikkiin muihin tarinoihin tulee tauko, mutta Tämä legacy Rose alkaa ja sitte kun se loppuu, niin LC Bird tulee tauoltaan ja sitten kun Heatherin tarina loppuu, niin Erot sukupuussa- haaste akaa jne. Mutta siis kertokaa mielipiteenne kommenteissa, meen nyt syömään, niin että moikka!