Osa 2: Altman, pettäjä

Joo, teen tätä toista osaa niinkuin toista kertaa jo... koska olin niin tyhmä ja painoin rastia! Hienoa, Adii, kertakaikkisen hienoa... 

Tässä on puolivuotta kesänut aikahyppy, illä mun kuvat on hävinny siltä ajalta, kun Kassey ja Altman tapasivat, kun ne menivät kihloihin yms.

Mutta pidemmittä puheitta lukuiloja!

6 kuukautta myöhemmin...

Kun Altman muutti meille, kaikki muuttui. 

Puutarhakin jäi vähemmälle huomiolle, kun yritin lukea raskautta käsittelevää kirjaa, jotta saisin Altmanin kanssa lapsen. Altmanilla ja minulla oli toki paljon ikäeroa, sillä minä olin 19 ja Altman 35. Olin kuitenkin niin rakastunut Altmaniin, etten vielä tiennyt, että mikä tuo mies on juuriaan ja maineiltaan.

”Hei, kulta. Haluaisitko jo pelehtiä kanssani?” aviomieheni kysyy. Nostan katseeni kirjasta ja suljen sen hymyillen.

”Tietenkin, rakkaani”, sanoin hymyillen.

”Sinä imartelet minua”, kohottauduin ja nauroin. Altman katsoi minua ovelasti.

Lopulta kaappasin aviomieheni kainalooni ja katsoimme kattoa.

Ja sen jälkeen vaatteet saivat lähteä ja jouset saivat kyytiä, kun menimme peiton alle.

Kun olimme tulleet peiton alta pois, tunsin oloni epämukavaksi.

*Miten sinä saatoit, Kassey! Miten sinä saatoit?* Kuulin Gabrielin äänen päässäni.

”Hei, jatketaanko?” Altman kysyy. Hymyilin tekohymyä ja hivuttaudun hänen päällensä.

Suutelimme lisää ja lisää, kunnes minun oli pakko lopettaa.

Altman kuitenkin otti minusta kiinni ja painoi lähemmäs.

*Viimeinen suudelma, ja sen jälkeen lopetat ja eroat Altmanista!* Ääneni kaikui päässäni

Niinpä lopetin heti ja Altman katsoi minua oudosti, mutta lähti kuitenkin hakemaan lautasellisen syksyn salaattia.

Minä ryntäsin kylpyhuoneeseen ja lukitsin oven. Laitoin suihkun hanan täysille ja kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Kuuma vesi virtasi ihollani, joka tuntui ihanalta. Ajattelin kaikkea muuta, kuin Altmania. Ajattelin Gabrielia ja minua, olimme pari jo eskarista lähtien… Tosin silloin se oli vielä leikkimielistä, niin kuin ykkösellä, kakkosella, kolmosella, nelosella ja vitosella, mutta kuudennella se muuttui oikeaksi kuherteluksi. Olimme pitkään pari, mutta sitten Gabrielin piti muuttaa, kun olimme seiskalla. Olin murheen murtama monta viikkoa, jonka jälkeen aloin jo käyttäytyä kuin normaali ja pidin hauskaa kaverieni kanssa.

Kun olin saanut vaatteet päälleni ja olin kävellyt keittiöön, niin Altman kaappasi minut käsivarsiensa varaan ja suuteli minua. En voinut muuta kuin vastata.

”Tuota… Näiden viimeisten kolmen kuukauden aikana, olen miettinyt, että minulla pitäisi kertoa tämä, sillä tämä on oikeastaan vakavakin asia”, Altman sanoi, kun olimme irrottautuneet.

”Ethän suutu?” mies kysyy.

”Vaikka suuttuisin, niin se ei pura rakkauttamme ja avioliittoamme”, sanoin. En silloin tiennyt yhtään, että mitä Altman oli kertomassa, tai että mihin se liittyi.

”Minulla on toisen naisen kanssa lapsi. Itse asiassa kahden naisen kanssa, minulla on jo kolme lasta”, Altman pudotti. Jähmetyin paikoilleni ja osoitin häntä.

”Et voi olla tosissasi”, kuiskasin ja nostin hieman katsettani.

”MITEN VOIT LUULLA ETTÄ AVIOLIITTOMME SÄILYISI TÄLLAISEN TIEDON JÄLKEEN?” karjuin. Altman oli avaamassa suutaan. mutta minä ehdin ensin.

”EI MITENKÄÄN! NIIN, JOTEN ALA LAPUTTAA!”

”Mutta… Mutta sinä sanoit että…”, Altman aloitti.

”Aivan sama mitä minä sanoin, en vielä tiennyt että asiasi oli niin järkyttävä!” huusin.

Raivostuin ihan toden teolla, mutta lopulta riita oli yhtä anovaa huutoa ja vihaista karjuntaa.

”Minä en enää ikinä, ikinä, ikinä, ikinä ole enää kanssasi tekemisissä!” huusi ja laitoin kädet ristiin.

Sitten riuhtaisin ne sivuille ja sormukseni lennähti seinään.

”Eikai me erottu?” Altman kysyi.

”MITÄ LUULET, PÖLVÄSTI!” karjuin.

Riitamme jälkeen Altman soitti heti taksin ja lopulta lähti.

”Altman jätti kaikki tavaransa tänne”, sanoin ääneen ja katsoin, kuinka taksin valot hiipuivat.

Lopulta menin nukkumaan ja kyynel vierähti poskelleni, kun menin peiton alle.

*Niin sitä pitää, kiitos*, Gabriel kuiskasi. Hymyilin hiukan.

Seuraavana aamuna minun oli pakko juosta jääkaapille ja ottaa vohveleiden ainekset. Kaadoin maitoa kulhoon, jossa oli kuivat aineet ja aloin vatkaamaan käsilläni. Vesi herahti kielelleni, sillä vohvelit olivat pienempänä suurta herkkuani.

Kun vohvelit lämpenivät uunissa, päätin mennä maalaamaan. Kohta kuulin pientä piipitystä.

”Herranjumala ne vohvelit!” huudahdin ja juoksin uunin luo. Uuni savusi hieman ja vohvelit olivat ihan kärähtäneitä. Ei auttanut muu kuin aloittaa alusta.

*Kaksi munaa, jonka jälkeen lisää sokeri ja maito*, ajattelin. Tiesin kyllä, että vohveleita ei tehty noin, mutta olin niin nälkäinen että minulle olisi aivan sama mitä söisin.

Heitin kaikki munan kuoret olkani yli viereiselle työtasolle.

Lopulta kaadoin maitoa leikkuulaudalle. Joo tiedän, olen sekaisin mutta ei voi mitään.

Kaadoin kaikki ainekset kulhoon ja aloin vispaamaan sitä puulusikalla. Tällä kertaa odotin uunin vieressä, jotta vohvelit eivät kärähtäisi ja kurkin välillä uunin sisään. Lopulta pääsin syömään ja vatsani oikein huusi jo ruokaa. Huokaisin nautinnollisesti, kun sain palan vohvelia suuhuni.

_____________________________________________________________________________

No, mitä luulette, tullaanko osassa mainittua Gabrielia näkemään tulevissa osissa? Julkaisen tänä viikonloppuna myös ehkä osat 3 ja 4, en tiedä. Kiitos jos luitte!

Kommenttejanne odotellen: Adrienne ja Kassey

Kysymys: Mitä pidätte Kasseystä ja hänen tarinastaan?

O'Brian - Erot sukupuussa - Legacy Challenge

Osa 1: Appaloosa Plains

Moikka! Alotin uuden tarinan, mutta Birdikin kyllä jatkuu. Prologia en tälle tarinallew tehnyt, koska en vaan jaksanut eikä ollu ideaa xD Mutta tämä tarina perustuu erot sukupuussa - haasteeseen, jonka löysin Cherrysaman virtuaalinukkekodista. Lukuiloja!

Tästä se lähtee! mietin. Olen Kassey O’Brian. Koko sukuni on ollut vereltään maanviljelijä, jokaisesta suvussamme olevasta perheestä valitaan yksi, joka jatkaa sukua ja valitaan seuraavaksi O’Brianin maanviljelijäksi, ja se joku olin tällä kertaa minä. Toki jotkut saattavat hylätäkin mahdollisuuden, en minä sillä. Olin saanut Appaloosa Plainsista oman pienen palani maata, joka oli täysin tyhjä.

Niinpä heti ensimmäisenä, kun palasin todellisuuteen, niin soitin rakennusfirmalle. He lupasivat rakentaa minulle talon iltaan mennessä, mikä kelpasi minulle paremmin kuin hyvin.  Samalla soitin paikalle taxin.

minä. Toki jotkut saattavat hylätäkin mahdollisuuden, en minä sillä. Olin saanut Appaloosa Plainsista oman pienen palani maata, joka oli täysin tyhjä.

Kun taxi saapui paikalle, hyppäsin oitis sen kyytiin.

”Ajaisitko kirjastoon?” Kysyin hieman ujona. Mieskuski nyökkäsi.

”Tietenkin, neiti. Vien sinut minne haluat, se on työtäni”, kuski naurahti.

Katsoin maisemia noin vartin, sillä en asunut keskustassa, vaan vartin ajomatkan päässä. Huokaisin. Appaloosa Plains, miten vanhempani tiesivät, että olin aina haaveillut asuvani siellä?

Lopulta kun olimme perillä, niin nousin kyydistä ja annoin kuskille rahat. En halunnut ottaa vastaan vaihtorahoja, sillä en tarvitsisi niitä. Taxi odotti hetken kun oin lähtenyt, mutta kaasutti hetken päästä pois kulman taakse.

Heti kun olin päässyt kirjastoon, menin yläkertaan ja suorastaan loikin kirjahyllylle, jossa luki: Harrastuksen valinnassa auttavia kirjoja, sekä harrastusten kehittämistä. Etsin katseellani puutarhanhoitoon liittyvää kirjaa ja löysinkin siitä kolme osaa. Istahdin penkille kädessäni puutarhanhoidon ensimmäinen kirja.

Luin pitkään sitä samaa kirjaa, kunnes huomasin lukevani kymmenen ensimmäistä lukua kirjasta, joten lopetin lukemisen. Päätin seuraavana lähteä Koirapuistoon, vaikka kyseiset eläimet eivät ole olleetkaan erityisen lähellä sydäntäni.

En kehdannut tilata taxia, joten juoksin. Matkaa oli vain pari korttelia, joten miksi tuhlata rahaa? Sanopa se.

Suorastaan nautin päästyäni jälleen ulos, olinhan ollut neljä tuntia kirjaston tunkkaisessa ilmassa, neljän seinän sisällä. Lopulta olin perillä ja nojasin hieman polvieni varaan hengästyneenä.

”Oletko kunnossa?” Kuulin naisen äänen takaani. 

Käännyin ja näin edessäni ruskeahiuksisen naisen, joka hymyili.

”Olen, juoksin vain kirjastolta tänne niin olen vähän hengästynyt”, selitin. Nainen nyökkäsi.

Esittelimme itsemme toisillemme ja päätimme olla puistossa kahdestaan. Liina (Naisen nimi ei ole oikeasti Liina, mutta en muista sen nimeä :D) kertoi aloittaneensa viikko sitten työt sairaalassa elintenluovuttajana, ja oli siksi kysynyt vointiani. Minä taas kerroin että olin muuttanut vasta kylään ja en tuntenut täältä ketään.

”Minä voin tutustuttaa sinut kaupunkiin, niin ettei olosi ole vieras ja yksinäinen”, Liina sanoi hymyssä suin.

”Oikeasti? Kiitos!” huudahdin. Rupattelimme pitkään ja meistä tuli nopeasti ystäviä. Kerroin suvustamme maanviljelijänä, ja kuinka minut oli valittu perijäksi. Liina kertoi myös, että hänen sukunsa oli kuuluisa useista lääkäreistä ja hänet on valittu lääkintäsuvun perijäksi.

Liina kertoi myös, että tykkäsi kalastamisesta. Niinpä sovimme, että tämä välillä toisi hyviä saaliitaan minulle, joilla voisin lannoittaa kasvejani.

Lopulta lopetimme juttelun, sillä Liina kehotti minua menemään puistossa olevan hevosen luo. Kun olin hevosen luona, näin riimussa olevan nimi: Singleton. Tämä on varmasti niinen rikkaiden veljeksien, Rodneyn ja Bookerin hevonen, ajattelin.

Aloin harjaamaan orin takkuista turkkia, sillä se oli hieman likainen. Eipähän sentään raukalla tarvitsisi ulkoilla likaisena ja saada kirpputartuntaa.

Sen jälkeen kun olin harjannut hevosen, niin ori painoi päänsä käteeni. Hymy nousi väkisinin huulilleni, sillä Singletonien hevonen selvästi piti minusta.

Aurinko oli laskemassa jo horisonttiin, kun jäätelöauto tuli puistoon tarjoamaan jäätelöä. En tietenkään voinut vastustaa, joten ostin toffee-puikkojäätelön.

Kun sain sen käteeni, annoin 15 simoleumia myyjälle.

Istahdin puiston penkille nauttimaan puikkojäätelöäni, joka oli hivenen lämmintä. Vaikka olinkin kasvissyöjä, niin voinhan minä silti syödä jotain muutakin kuin pelkkää syksyn salaattia.

Lopulta päätin mennä taxilla kotiin. Kuski oli se sama, joka oli antanut minulle kyydin kirjastoon. Hän sanoi, että minun ei tarvinnut antaa rahaa tällä kertaa, sillä olin antanut viimekerralla liikaa ja olin kieltäytynyt vaihtorahoista.  Lähdin juoksemaan kivistä tietä pitkin talolleni. Ulkopuolelta talon seiniä koristivat valkoiset laudat.

Liina tuli perässäni talolleni, sillä hänellä oli ehdotus.

”Käykö, että kerron eräälle miehelle, että olet uusi täällä ja kaipaat vähän neuvoja asettumiseen? Minäkin kun vasta muutin tänne ja kyseinen mies on asunut täällä jo vauvasta asti”, nainen kysyi.

”Se käy hyvin. Kiitos!” sanoin. Liina hymyili ja toivotti hyvää yötä, jonka jälkeen lähti. Katsoin, kun hän ajoi kulman taakse keskustaan ja hymyilin.

Heti kun pääsin sisälle, niin menin nukkumaan. Olin ihan poikki.

Kun vedin peiton päälleni mielessäni vilisi miljoonia ajatuksia. Minun olisi suoritettava ne kaikki, ennen kuin minusta aika jättäisi. Mutta onhan minulla vielä 70 vuotta aikaa! Olinhan vasta 20.

***

Seuraavana aamuna suuntasin heti jääkapille, sillä minulla oli kirkuva nälkä. Otin kaapista appelsiini-purkkijäätelön ja söin sitä hymyssä suin.

Kun olin syönyt, niin menin jääkapille hakemaan omenan, kaksi tomaattia, kaksi viinirypälettä ja kaksi salaattia ja menin istuttamaan ne. Minun oli pakko huokaista nautinnollisesti, kun työnsin sormeni multaan.

En huomannut yhtään, kun postinkantaja tuli, sillä olin keskittynyt kaivamaan maata. Lopulta kuulin miehen puhuvan:

”Anteeksi neiti, mutta oletteko Kassey O’Brian?”.

***

Kiitos jos jaksoitte lukea! Kuviahan ei ollut kuin vain 26, mutta toivottavasti piditte silti! Ja tiedän ettäö kuvat ovat hiukan huonolaatuisia ja teksti tönkköä ja tylsää mutta ei voi mitään :D

Risut ja ruusut otetaan vastaan, Adrienne kuittaa!